Kannatusjäsenyys

Mikkelin eläinsuojeluyhdistys Mesy toimii pääsääntöisesti jäsenmaksu- ja lahjoitusvaroin. Löytöeläintalon asukkaista huolehtii muutama palkattu henkilö ja heidän lisäkseen suuri joukko vapaaehtoisia työntekijöitä. Ilman vapaaehtoisvoimia, jäseniä ja yrityskannattajajäseniä sekä lahjoituksia, toimintamme ei olisi mahdollista. Kannatusjäseninä voivat olla yritykset, järjestöt ja yhteisöt.

Kannatusjäsenmaksu on 100 euroa/ vuosi. Tällä summalla esimerkiksi sirutetaan kuusi (6) eläintä. Vastineeksi kannatusjäsentaho saa

  • Mesyn logon ja eläinkuvien käyttöoikeuden omassa mainonnassa
  • maininnan mesy.fi sivulla jäsenyydestäsi + linkin yrityksen sivulle

Tärkeintä kuitenkin on työ kodittomien ja löytöeläinten hyväksi ja jäsenyydelläsi sinä ja yrityksesi kannatatte tätä tärkeää työtä. Löytöeläintalolla on hoidettavana noin 300 eläintä vuodessa ja lähes saman verran lähtee uusiin koteihin. Eläimiä autetaan tarvittaessa yli kuntarajojen. Tervetuloa mukaan Mesyn kannattajajäseneksi!

Tapahtumien sponsorointi

Järjestämme ympäri vuoden erilaisia tapahtumia, jotka ovat kasvattaneet suosiotaan vuosi vuodelta. Tapahtuman sponsorointi on yritykselle oivallinen tapa kasvattaa näkyvyyttään ja samalla tukea hyvää asiaa. Ota yhteyttä mikkelinesy@gmail.com, mikäli haluat tukea tapahtumaamme ja samalla saada näkyvyyttä yrityksellesi.